Leikki oli tohkeissaan. Ilmassa kuhisi jotakin jännää ja juhlavaa. Ryhmässä oli valmisteltu tätä tapahtumaa jo monta päivää. Lapset olivat etsineet kotoaan vanhoja esineitä ja tuoneet niitä päiväkotiin ihmeteltäväksi. Mikä oikeastaan on vanha? Hän kuuli jonkun lapsen kysyvän aikuiselta. Oletko sä vanha? Pukeudunko mä kahvilaan sit niin kuin sä? Leikki oli tikahtua nauruun katsellessaan kasvattajan reaktiota. Ja niin Leikki sai kuulla monen monta vanhaa tarinaa kollegoistaan, joiden työtä hän arvosti suuresti. Miten ihailtavaa olikaan kun isovanhemmat olivat saaneet nauttia punaposkisten lasten leikkihetkistä, useimmiten ulkona, pakkassäässä lumen keskellä. Isoäiti oli saanut osallistua runoiluleikkeihin ja olla lasten hellittävänä pakkasesta huolimatta. Isoisä oli viety riemullisiin mäenlaskuihin. Lapset jaksoivat laskea mäkeä monta kertaa, uudelleen ja uudelleen. Mentiin jonossa, kasassa, ryhmässä, päällekkäin, pareittain. Leikki tunsi sisällään lämpimän läikähdyksen. Omat muistot lapsuudesta olivat kultaisia, pitsiverhoin reunusteltuja.  Leikki muisti vielä lapsuutensa talvet. Naurun, punaiset posket ja lumiset vaatteet. Kasassa ja ryhmässä oli turvallista toimia, yhdessä. Eikä kukaan koskaan loukkaantunut.

Leikki oli oikeastaan kiitollinen herra ja rouva Runebergille. Oli heidän ansiotaan, että Leikkiä oli viime aikoina niin usein pyydetty mukaan toimintaan. Oli mahtavaa kun pääsi kokonaisen tapahtuman keskiöön. Leikki tunsi olevansa elementissään. Tämä oli selvästi hänen juhlahetkiään.  Hän oli pukeutunut juhlan arvon mukaisesti. Pitsivaatteisiin, kädessä kukkia ja posliinikuppi.  Pöydällä kahvi, mehu ja torttu. Aito ja oikea Runebergin Runokahvila. Tämä oli Leikin oma suosikki monista sen ilmenemismuodoista. Kansallisrunoilijamme muistamiseksi vietetty päivä tuotti ryhmään usein monenlaista mukavaa. Lapset tunnistivat juhlapäivän ja liputuksen syyn: Runebergin päivänä syödään Runebergin torttuja. Tosin lasten ajatuksissa Runeberg ja torttu olivat yksi ja sama asia. Heillä oli harvoin tietoutta siitä, miksi Runeberg oli tärkeä suomalaisille ja suomalaisuudelle. Leikki yritti innostaa lapsia tutkimaan ja toimimaan. Välillä hän tipautti tahallaan pöydältä Maurin kirjan Koiramäen Martasta. Martta oli hauska tapaus ja Leikki olikin vähän salaa ihastunut häneen. Kirjassa Runebergin Martta pääsee auttamaan Fredrika – rouvaa, jonka vastuulla on kestittää runoilijamestarin vieraita sekä vaalia työrauhaa. Leikin mielestä kirja oli myös hyvä ajankuvaus kollegoiden maailmasta 1800 – luvun suomalaisesta yhteiskunnassa. Tuolloin ajassamme vaikuttivat myös muut kulttuurimme merkkihenkilöt kuten Elias Lönnrot, J.V. Snellman ja Sakari Topelius. Tosin Leikki muisti lukeneensa, että näiden herrojen työnteosta oli leikki kaukana. Hän oli lukenut historian tunneilla, että tuolloin kollegat olivat joutuneet aina ulos tai kyökkiin odottelemaan rauhallisempaa ilmapiiriä.

Runokahvilaa oli valmisteltu lasten kanssa hyvissä ajoin. Leikistä oli mahtavaa, että herra Runebergin kautta Leikki sai mahdollisuuden tutustua lasten lempirunoihin. Hän mietti usein, millaiselta tuntuisi olla mukana runossa. Olisiko tunnelma iloinen, surullinen, ihmettelevä vai epäluuloinen. Saisiko hän kenties ratsastaa hevosella, lentää raketilla tai syöttää leijonaa. Ai mutta, Runebergin runokahvilassa leijonia tuskin olisi, eihän Suomessakaan ole. Mutta silti. Runous oli aina yhtä jännittävää, jokaisen lauseen sisällä oli mahdollisuus leikkiin. Se riemastutti häntä ajatuksena kovin. Leikki oli saanut kokea kahvilan jo monta kertaa. Siitä oli tullut jo perinne. Mummin perintönä tulleet pitsiverhot saivat kahvilassa uuden elämän pöytäliinoina. Kynttilöiden erilaiset mansetit toimivat koristeina ja aidot posliiniset kahviastiastot kruunasivat koko komeuden. Leikki koki tulleensa hemmotelluksi huomiosta kun lapset  ihastuneina rakensivat kahvilaa silmät loistaen. Toiminta oli heidän mielestään ”Ihan parasta”, ”Niin ihanaa”, ”Ihan paras leikki”. Leikki tunsi itsensä etuoikeutetuksi saadessaan kerrankin niin paljon huomiota osakseen.

Kahvilapäivänä jokaisella aikuisella oli tärkeitä, omia vastuutehtäviä. Yksi oli lasten kanssa leiponut torttuja, toinen valmistanut rahoja, mainoksia jne. Leikki oli harjoitellut lasten kanssa kahvilan emäntänä toimimista,  Fredrikan rooli oli arvostettu ja haluttu. Leikki nautti suuresti, kuin teatterissa ohjaaja, viedessään näytöstä eteenpäin. Fredrikalla oli kahvilassa henkilökuntaa, joka oli pukeutunut asianmukaisesti ja ohjasi vieraat pöytiin. Mehu ja torttu ostettiin leikkirahalla ja näin lapset pääsivät harjoittelemaan myös rahan käyttöä. Välillä leikkiä ihan hymyilytti. Pienet sormet raapustivat innokkaasti kuitteja ja kirjoittivat  ”Tortu ja kahvi, 100 euroa”. Aika kallista. Mutta ennen vanhaahan oli. Kallista siis. Kahvilassa harjoiteltiin tapakasvatusta ja asianmukaista käyttäytymistä. Lapset olivatkin paikalla arvokkaasti ja kunnioittivat tapahtumaa pukeutumalla entisajan tyyliin. Leikki oli järjestänyt lasten kanssa Runokahvilaan ohjelmaa ja ennen torttujen nauttimista laulettiin yhdessä Maammelaulu sekä käsiteltiin lasten kanssa maammelaulun historiaa. Leikki oli ottanut vaihtovaatteet mukaan ja ylpeänä se kantoi siniristilippua ja tempautui mukaan tunnelmaan. Runotorttu maineen polulla, hän mietti. Lipun kanssa ja kahvikuppi kainalossa.

Hyvää Runebergin päivää maanantaina 5.2.2018!