Päivänä jolloin aika lakkasi olemasta, aikuinen lakkasi olemasta aikuinen ja lapsi lakkasi olemasta lapsi. Oli kaksi kulkijaa ilman ajan virtaa, oli kaksi tutkijaa ilman rooleja, oli kaksi ihmistä ilman kokoa. Päivä, jolloin aika lakkasi olemasta toi mukanaan hetken. Flown. Ilon. Vapauden. Tietämisen ja oivalluksen. Me olimme. Tässä ja nyt. Olemassa. Söimme kun tuli nälkä, nukuimme kun väsytti. Lauloimme kun halusimme päästää melodian ulos, soitimme kun sormemme halusivat kuulla itse tuotettua ääntä. Tutkimme ja toimimme, rakensimme ja ahersimme. Päivänä jolloin aika lakkasi olemasta, kohtasimme leikin. Paljaana, riisuttuna, omana itsenään. Päivänä jolloin aika lakkasi olemasta, leikki synnytti sillan kahden kulkijan välille. Silta oli sydämenmuotoinen, kepeä, kirkas ja värikäs. Leikki oli vahva ja sen synnyttämää siltaa oli turvallista kulkea. Kumpikin meistä tiesi, että kaikki on tässä. Hetkessä. Rohkeina astuimme sillalle. Kuljimme sitä kappaleen matkaa, yhdessä. Se matka ei kuitenkaan milloinkaan päättynyt. Koskaan. Ei silloinkaan kun palasimme todellisuuteen ja aika palasi elämäämme. Ei silloinkaan kun tiemme erosivat ja jatkoimme matkaa eri suuntiin. Vaalimme matkaa muistoissamme. Sillä me olimme kohdanneet, kokeneet osallisuutta ja yhteyttä. Lämpöä, turvallisuutta, rakkautta. Tuo yhteys oli voimakas ja me ymmärsimme toisiamme. Vaikka myöhemmin palasimme rooleihimme, yhteys ei kadonnut. Aina hetkittäin pääsimme kohtaamaan toisemme sillalla. Kohtaaminen oli jättänyt jäljen ja se jälki kantoi kauas lapsuuteen ja lapsuudesta nuoruuteen.
Millaisia jälkiä sinä olet kasvattajana jättänyt? Lämpimiä ja sydämenmuotoisia? Iloisia ja riemukkaita? Haaleita ja surullisia? Välinpitämättömiä vai merkityksellisiä? Oletko koskaan kysynyt lapselta: Millä tavalla sinun (varhaiskasvatus)maailmassasi aikuisen leikki näyttäytyy sinulle? Keskustelut kasvattajien kanssa peilaavat kuvaa leikistä, sen arvostamisesta ja ymmärtämisestä. Vasun mukaan leikki on ”kaikki” ja kaiken ytimessä, se on meille työtapa ja lapselle ominainen tapa toimia. Nykyään nähdään, että kasvattajan mukanaolo leikissä on tärkeää. Kasvattaja halutaan nähdä ”leikin sisäpuolella”. Sillä rehellisesti tarkasteltuna, ulkopuolisuus jättäisi lapsen jotensakin henkisesti heitteille. Pieni saa kulkijan rinnalleen usein automaattisesti, ilman rinnallakulkijaa pieni jää huutamaan hätäänsä. Siihen on vastattava. Entä mitä tapahtuu kun lapsi vanhenee ja tuo maaginen 3 – vuoden raja ylittyy? Silta jää usein rakentamatta ja kulkijat sillan eri puolille. Se on surullista ja hämmentävää. Siksi tarvitsemme keskustelua leikistä ja leikin ymmärtämistä syvällisellä tasolla. Oletamme usein liikaa. Ymmärryksemme ei vielä riitä siihen mitä, miksi ja miten tulisi toimia. Leikki ei ole vain suoritus tai yksittäinen toiminta toimintojen pitkässä ketjussa. Kasvattajat tietävät, että leikki on tärkeää. Entä ellei osaa avata tuota väittämää. Konkreettisesti. Minkä tiedon varassa silloin toimii?
Ilman antautumista hetkeen, ”Päivään, jolloin aika katosi”, leikin ydintä voi olla mahdotonta tavoittaa. Jos kasvattajalla ei ole kokemusta leikin flowsta, hän suorittaa leikkiä ulkoapäin. Ulkoseinä näyttää aina erilaiselta. Sisällä saa leikistä aidon kokemuksen. Ilman kokemusta leikillä ei ole sisältöä ja ilman sisältöä ei ole yhteyttä. Yhteyden rakentaminen ja ylläpitäminen ovat kasvattajan tärkeimpiä tehtäviä. Ylläpitää sydänten siltaa ja kulkea sillä lapsen kanssa yhdessä. Kannatella, varjella, suojella, pitää yllä muistikuvissa ja kielessä, leikitellä ja hassutella. ”Vapaan leikin” aikana aikuisen sitoutuminen lapseen näyttäytyy kaikkein kirkkaimmin. Silta on tuolloin usein todella vahva tai murtumispisteessä. Lapsi joka kulkee murenevalla sillalla, jää emotionaalisesti yksin. Heitteille.
On tekopyhää sanoa, että meillä leikitään paljon ja arvostetaan leikkiä, ellei aikuinen ole leikissä mukana. Ulkopuolisuus näyttäytyy myös tavassa olla tilassa. Sisäpuolella oleva ymmärtää mikä merkitys leikillä on oikeasti lapsen kasvulle ja kehitykselle. Ilman ymmärrystä leikissä mukana oleminen ei johda tulokseen eikä varhaiskasvatuksen tavoite täyty. Hyvinvoiva lapsi. Vain hyvinvoiva lapsi kykenee antautumaan leikin ihmeelliseen maailmaan ehdoitta. On vaikea ymmärtää, miten voidaan saada eheä, kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva lapsi ilman, että on lapsen kanssa. Ilman siltaa ei voi nimittäin aidosti kohdata. Ilman kohtaamista ei synny yhteyttä. Ilman yhteyttä ei synny kokemusta. Ilman kokemusta ei synny sisältöä jne. Kasvattajan reflektointi ymmärtämisen laajentamisessa ja tietoisuuden kasvattamisessa on elintärkeää. Leikkivä kasvattaja on työnsä ytimessä.
Ymmärrätkö mitä yritän tällä sanoa? Oletko sinä kokenut päivän, jolloin aika lakkasi olemasta?